Toimitusjohtaja on menettänyt työpaikkansa
Tietämättä mikä toimistolla odotti painoin napista hissin kolmanteen kerrokseen kuten monta kertaa aiemminkin. Näin hissin lasiseinän läpi alla olevan kahvilan ja muutaman aamuvirkun kahvittelijan katoavan kuiluun.
Sitten hissi pysähtyi. Avasin oven. Sisällä toimistossa aulasihteeri sanoi, että hallituksen puheenjohtaja Pekka odottaa neuvotteluhuoneessa. Se oli kummallista. Mitä ihmeen asiaa hänellä voi olla, ajattelin.
Paiskattuamme kättä ja käytyämme normaalit kohteliaisuude läpi Pekka meni asiaan. Hän sanoi: “Haluatko ryhtyä toimitusjohtajaksi? Tarvitsen vastauksen nyt heti.”
Pekka kertoi hallituksen erottaneen edellisenä iltana toimitusjohtajan. Siksi tarvittiin uusi.
Myöhemmin edeltäjältäni Simon tullessa noutamaan henkilökohtaisia tavaroitaan ja kuulin kuinka kaikki oli tapahtunut. Luulen, että tarina oli yksipuolinen, mutta hänen mukaansa syynä erottamiseen oli se, että hän oli tilannut kalliit sämpylät hallituksen kokoukseen. Oli syntynyt riitaa erään pääomasijoittajatahoa edustaneen hallituksen jäsenen kanssa. Riitelyn päätteeksi Simo sai potkut.
Toimitusjohtajan paikka on tuulinen. Sen voi menettää sämpylöistä. Sen voi menettää monesta muustakin syystä, ja syitä kutsutaan sievistellen luottamuspulaksi.
Toimitusjohtajana huomasin, että aikani on haluttua. Henkilökunnalla on paljon asiaa, asiakkaat soittavat ongelmista, lakimies lähettää sähköpostia sopimuksesta, hallituksen jäsenillä, omistajilla on tärkeää sanottavaa, kysyttävää tai vaatimuksia ja ehdotuksia. On tervetullut kokkareille eikä kutsuista kissanristiäisiin ja muihin tilaisuuksiin ole pulaa. Monet haluavat siivunsa toimitusjohtajan ajasta.
Mutta sitten kaikki muuttuu kun menettää asemansa. Puhelin ei soi, sähköposteja ei tule.
Anoppi utelee saitko potkut tietääkseen oletko edelleen kelpo vävy hänen tyttärelleen. Sulkapallokaverit miettivät uskaltaako kysyä. Sen näkee ilmeestä.
Vaimo ja lapset miettivät mitä sinun työpaikan menetys merkitsee heille, mutta eivät sano mitään. He aistivat, ettei pidä ja sinä toivot, että he eivät kysy mitään. Jos selittäisit, he eivät ehkä kuitenkaan uskoisi.
Minusta kenellekään ei pitäisi käydä noin. Ihminen ansaitsee enemmän. Toimitusjohtajakin.
Toimitusjohtaja, jota kutsun Jussiksi, kutsui minut aamiaiselle. Hän kertoi johtamastaan yrityksestä. Hän oli tyytyväinen, mutta samalla tuskastunut joihinkin asioihin. Jussi kuvaili kuinka hän puuttuu puuttuu ja valvoo alaistensa alaisia tärkeissä projekteissa. Silti projektit eivät etene halutulla tavalla. Jussi kai tiesi, ettei tapa millä hän johti ole paras mahdollinen, mutta ei keksinyt muutakaan keinoa, joten hän toimi sillä ainoalla keksimällään tavalla.
Ymmärsin, että Jussilla oli tulospaineita. Vaistomainen kontrollin lisääminen kertoo paineesta. Yleensä kontrollin lisäämisestä aiheutuva tulos on surkea, koska kontrolloidaan väärin.
Kaiken lisäksi hallituksen kokous oli tulossa. Arvelin, että kokouksessa Jussi voi joutua tilille. Vaarallista olisi kertoa mikromanageeraamisesta hallituksen jäsenille. He tulkitsisivat sen luultavasti johtamisessa epäonnistumiseksi. Ainakin epäilykset heräisivät elleivät ole jo heränneet. Siitä on vain pieni askel luottamuspulaan, jolla Jussin erottamista selitetään.
Oli tärkeää muuttaa kuviota niin, että toimitusjohtaja Jussi voi esittää hallitukselle olevansa tilanteen herrana. Hallituksen epäilyjen sijaan astui luottamus siihen, että Jussi pystyy ja osaa johtaa yritystä.
Samalla henkilökunnan motivaatio ja sitoutuminen nousi korkeammalle tasolle.
Jussi sai sulan hattuunsa. Se oli hänen ansioitaan ja hän voi onnitella itseään hyvin tehdystä työstä. Hän johti organisaationsa uudelle tasolle. Oma työni oli vain saada Jussi huomaamaan uusi parempi vaihtoehto ja Jussi teki varsinaisen työn.
Sparraan toimitusjohtajia kuten Jussia, jotta he menestyisivät ja heidän johtamansa organisaatio pärjäisi hyvin. Kuten Jussin tapauksessa, usein on tarkasteltava uusia parempia keinoja entisten sijaan. Lopputulos on merkittävä henkilökohtainen tyydytys hyvin tehdystä työstä.
Aiheeseen liittyviä muita Actionalin Katsauksen kirjoituksia:
Kommentit
Toimitusjohtaja on menettänyt työpaikkansa — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>