Onnistuminen on yliarvostettua – epäonnistumisen välttäminen merkitsee enemmän
Sanotaan, että epäonnistumisista on opittavaa. Sillä tarkoitetaan, että ensin epäonnistuu ja sitten oppii. Niin ei tarvitse olla.
Epäonnistumisista voi oppia myös etukäteen – ennen epäonnistumista.
Tarvitaan vain asia, jossa halutaan onnistua. Se voi olla uudenvuoden lupaus. Se voi olla yrityksen ison muutoshankkeen toteuttaminen. Se voi olla onnistuminen uudessa tehtävässä tai perhe-elämässä.
Kun tiedetään missä halutaan onnistua käännetään onnistuminen epäonnistumiseksi ja asettaudutaan tulevaisuuteen epäonnistumisen jälkeiseen tilanteeseen arvioimaan epäonnistumisen syyt.
Yrityksen muutoshankkeen aikataulu on kuusi kuukautta. Asettaudutaan tulevaisuuteen kuuden kuukauden päähän tilanteeseen, jossa muutoshanke on epäonnistunut ja selvitetään mitkä syyt aiheuttivat epäonnistumisen.
Se on premeditatio malorum, jonka ovat ainakin Kreikan stooalaiset filosofit aikoinaan keksineet.
Stoalaiset uskoivat, että kuvittelemalla ennalta pahimman mahdollisen vaihtoehdon, he voivat voittaa pelkonsa negatiivisia kokemuksia kohtaan ja he sitten he pystyvät tekemään paremmat suunnitelmat pahimpien karikkojen välttämiseen.
Saksalainen matemaatikkko Carl Jacobi teki kuuluisaksi lauseen “man muss immer umkehren” eli on aina käännettävä päinvastaiseksi. Kun haluaa todistaa X:n niin oletetaan, että X on totta ja yritetään todistaa se vääräksi.
Tutkimalla haluamansa vastakohtaa voi tunnistaa tärkeitä asioita, jotka eivät ole välittömästi selviä vain tarkastelemalla toivottua tilannetta.
Tutkimuksen mukaan kuvittelemalla, että tapahtuma on jo tapahtunut voi kasvattaa kykyä tunnistaa tulevien tulosten syitä 30 %:lla kirjoittaa Gary Klein. Hän suosittelee tekemään projektista ennalta kuolemansyyn tutkinnan (Performing a Project Premortem)
Sen sijaan, että kysyisi mikä voisi mennä pieleen premortemissa kysytään mikä meni pieleen.
Kysymyksen voi esittää myös työryhmälle ja käyttää tuloksia epäonnistumisen välttämiseen.
Kun halutaan toteuttaa muutoshanke tai strategiaa niin kysytään ryhmässä mikä muutoshankkeessa tai strategian toteutuksessa meni vikaan?
Keksitään kaikki mahdolliset syyt, jotka joku kirjoittaa muistiin. Sitten luettelosta kerätään syyt, jotka vaikuttivat eniten epäonnistumiseen ja jotka olivat todennäköisiä. Kehitetään niihin ratkaisut ryhmässä tai erikseen.
Etukäteen miettimällä syyt miksi hanke epäonnistui muuttuu tarkastelijan näkökulma. Jotain uutta voi ilmetä.
Halutessa onnistua myyntikäynnillä kysytään itseltä ennen myyntikäyntiä miksi myyntikäynti epäonnistui ja kerrotaan tarina epäonnistumisten syistä, jotta voi välttää ne tulevalla myyntikäynnillä.
Halutessa onnistua uudessa työssä ennakoidaan miksi epäonnistui uudessa työssään voidakseen välttää epäonnistumisen.
Uuden vuoden lupausten suhteen kysytään syyt miksi lupausten toteutus epäonnistui?
Halutun kääntäminen vastakohdaksi ja sen arvioiminen, miksi se mitä ei haluttu toteutui haastaa omia ajatuksia.
James Clearin mukaan vastakohdaksi kääntäminen on erityisen hyvä keino omien uskomusten haastamiseen. Hänestä se on tärkeä taito elää loogisesti ja järkiperäisesti: Inversion: The Crucial Thinking Skill Nobody Ever Taught You
Aiheeseen liittyviä muita Actionalin Katsauksen artikkeleita:
Kommentit
Onnistuminen on yliarvostettua – epäonnistumisen välttäminen merkitsee enemmän — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>