Kuinka päteviä me oikeastaan olemme?
Me kaikki haluamme olla päteviä, eteviä ja kompetentteja siinä mitä teemme. Vahva halu voi kuitenkin johtaa meidät kahteen eri suuntaan, joista vain toinen on suunta, jossa tulemme entistä pätevimmiksi ja etevimmiksi. Toinen suunta yleensä johtaa ennemmin tai myöhemmin vaikeuksiin.
Vaikeuksiin johtaa suunta, jossa ajattelemme, että meidän on oltava täydellisen päteviä. Silloin jokainen särö on uhka kuvalle omasta täydellisyydestä. Ja mehän pelkäämme uhkia ja torjumme ne mitä me pelkäämme.
Uhka voi olla, että salaa ajattelemme, että emme pysty. Ylioppilas saattaa jättää pyrkimättä opinahjoon, johon pääsemiseen liittyy vaara, että tulee hylätyksi. Hän ei ota hylkäämisen riskiä, koska hylkäys osoittaisi, että hän ei ole täysin pätevä, joten hän alentaa rimaa. Työtelämässä rimaa alennetaan laajasti, jotta epäonnistumisesta ei tulisi paha mieli.
Toinen väärän suunnan aiheuttama ongelma on, että täydellistä pätevyyttä on puolustettava sekä omia, että muiden epäilyksiä vastaan.
Kun omakuvaa täydellisestä pätevyydestä puolustetaan omia epäilyksiä vastaan niin ajatus voi olla, että ellen ole täysin pätevä olen täydellisen epäpätevä. Se on joko-tai -ajattelua. Tällaiset ajatukset ovat usein yksityisiä, ne salataan muilta, mutta ne voivat paljastua tarkkaavaisille ulkopuolisille henkilön käytöksestä.
Täydellisen pätevyyden kuvaa hellivä on herkkä tulkitsemaan muiden puolittaisetkin kommentit kritiikiksi. Harmittomaksi tarkoitettu lausahdus voidaan tulkita väärin. Riita leimahtaa ja kohta kukaan ei tiedä mistä oikein riidellään. Silloin riidellään tunteista, jotka ovat syntyneet täydellistä pätevyyttä hellivän päässä.
Valitettavasti täydellisen pätevän ei tarvitse myöskään oppia yhtään mitään. Hänhän tietää ja osaa jo kaiken, minkä vuoksi tällainen perfektionismi on kaiken oppimisen vastaista. Varma tieto kaikesta tarkoittaa, ettei tule oppimaan mitään.
Ympäristön paine voi ohjata siihen, että on esitettävä täysin pätevää. Myyjän on esiinnyttävä pätevänä myyjänä ja johtajan pätevänä johtajana, jotta muut luottaisivat heihin ammatillisesti. On ulkoinen paine esittää pätevää ja samaan aikaan kuitenkin muut ihmiset voivat huomata epäpätevyyden, jota henkilö peittelee.
Yksi luottamusta herättävä keino onkin se, että tunnustaa itsessään jonkun puutteen, jonka muutkin huomaavat. Ensivaikutelma on, että se on intuition vastaista, mutta jos tarkemmin sitä ajattelee niin johtopäätös on, että tunnustus osoittaa muille laajaa itsetuntemusta, mikä itse asiassa herättääkin muiden luottamusta.
Kuinka tulla pätevämmäksi?
Kun haluaa olla pätevä niin hyvä suunta on se, että tunnustaa ensin itselleen oman pätemättömyytensä. On hyväksyttävää, että on pätevyydessään epätäydellinen. Se tarkoittaa, että puuttuu jotakin ja, jos sen puuttuvan saa, niin tulee pätevämmäksi. Silloin pätevyys on pikemminkin matka kuin olotila.
Sen sijaan, että pitää itseään täydelisen pätevänä, pitääkin itseään pätevänä eräissä asioissa ja tietämättömänä ja osaamattomana toisissa asioissa. Jotta tähän pääsee, on tunnettava itsensä ja hyväksyttävä ikävä tosiasia, että kaikki ovat epätäydellisiä ja kukin omalla tavallaan. Yhtä tärkeää on myös tunnustaa itselleen oma pätevyytensä. Kukaan tuskin on täysin epäpätevä.
Oman pätevyytensä arvioimiseksi Rachel Botsman kehoittaa vastaamaan rehellisesti seuraaviin kysymyksiin:
1 Onko sinulla taito, tieto, aika ja voimavarat, jotta voi tehdä sen mitä sanot tekeväsi?
2 Oletko rehellinen siitä mitä voit tehdä ja et voi tehdä?
3 Myönnätkö luottavaisesti sen mitä et tiedä?
Vastaukset ensimmäiseen kysymykseen antavat vihjeen puutteista. Jos jotain puuttuu ja tiedostaa puutteen, on se ensimmäinen askel puutteen korjaamiseen. Kysymys on erityisen tärkeä silloin kun tehtävä on uusi. Neuvoni on, että pyri tiedostamaan ympäröivä todellisuus mahdollisimman tarkkaan ja viivyttele lopullisten johtopäätösten tekemistä niin pitkään, että järki ja äly ehtivät mukaan.
Toinen ja kolmas kysymys liittyy apuun. Jos on rehellinen siitä mitä ei voi tehdä ja myöntää sen, niin voi pyytää muilta apua. Organisaation sisäisestä yhteistoiminnasta kirjoittavan Yves Morieux:n mielestä apua on pyydettävä ja apua on annettava. Hän jopa ehdottaa rankaisua siitä, ettei pyydä apua ja palkitsemista siitä, että pyytää. Nämä ovat tärkeitä asioita yhteistoiminnan toteuttamiseen käytännössä.
Pätevyys on vaikea asia käsiteltäväksi, koska se voi herättää voimakkaita tunteita. Me kaikki haluamme näyttää päteviltä, mutta ikävä tosiasia on, että emme kuitenkaan ole täydellisiä. Oleellista onkin, että haluammeko puolustaa täydellisen pätevyyden mielikuvaa vai tulla oikeasti pätevimmiksi?
Nobelisti Kahnemanin tutkimusten perusteella tiedetään, että itse on sokea omille puuutteille, mutta muille ne ovat usein selvästi näkyviä. Muut huomaavat tarkalla silmällä meidän viat, joita itse emme huomaa. Tästä syystä mentorit ja coachit, jollainen itsekin olen, voivat olla avuksi kun haluaa tulla pätevämmäksi. Ulkopuolisen avun käyttö osoittaa halua tulla oikeasti pätevämmäksi.
Aiheeseen liittyviä muita Actionalin Katsauksen artikkeleita:
Tuo on totta. Hyvä tapa kehittyä , kun uskaltaa huomata oman kehitystarpeen ja parantaa samalla ryhmän avoimuutta yhteistyöhön.