Aki Koikkalainen

“Heikiltä tulee paljon hyviä, ei vain myynnillisiä vaan yleisjohdollisia näkemyksiä, joista uskon olevan hyötyä meille nyt ja tulevaisuudessa.”

Aki Koikkalainen, toimitusjohtaja, Solinor Oy

 

 

 

 

Olli Alanko

“Hyviä ja stimuloivia keskusteluja. Kun puhuu toiselle, niin rakentaa samalla omaa ajatteluaan. Dialogi Heikin kanssa tuo ajatuksiin uusia ulottuvuuksia ja ideoita oman laatikon ulkopuolelta.”

– Olli Alanko, toimitusjohtaja, Geometrix Oy

 

 

 

 

Mikko Harjula

Mikko Harjula

“Mielessä oli monia teorioita ja ajatuksia, mutta polku toteutuksen puuttui. Kaipasin suunnan hakemista ja sparrausta ajatuksilleni. Koen nyt parhaana henkilökohtaisen kehittymisen ja oppimisen. Olen saanut varmuutta omaan toimintaan ja kokonaisuuksien hallinta on tehostunut. On ollut useita aihepiirejä, joita on käsitelty: ajanhallinnasta myyntiin ja markkinointiin liittyvää. Ollaan saatu kehitettyä markkinointimateriaalia, markkinointikeinoja, myynnin ohjausta ja suunnitelmien tekemistä. Ne ovat auttaneet myynnin ja markkinoinnin kehittämistä.”

– Mikko Harjula, Myynti- ja markkinointipäällikkö, Kestotec Oy

”Olen oppinut hirveästi itsestäni ja alkanut kunnioittaa aikaa ja saanut positiivista virettä kun olemme käyneet asioita läpi. On ollut hyvä oppimismatka. Olemme saaneet lykittyä eteenpäin monia uusia asioita ja saatu vauhtia määrättyihin asioihin. Meidät noteerataan nyt paremmin asiakaskunnassa. Tämä on ollut Heikin kanssa hyvä setti.”  

– Harri ”Hemmi” Hutka, toimitusjohtaja, Kestotec Oy

 

jarkkoantila

Jarkko Antila

“Parasta Heikin kanssa oli, että pääsimme haastamaan toimintatapamme. Tarvittiin ulkopuolinen näkemys, joka auttoi meitä fokusoimaan toimintaamme. Taustalla se vaikutti päätökseen tarkentaa valitsemaamme strategiaa.”

– Jarkko Antila, toimitusjohtaja, Spectral Engines Oy

 

 

 

staffan

Staffan Asplund

”Olen erittäin tyytyväinen harjoitukseen minkä teimme Heikin kanssa, Lopputulos oli hyvä. Sain erittäin hyvän idean, jota käytän.”

– Staffan Asplund, toimitusjohtaja, Ethawind Oy Ab

 

 

 

 

mikko_karkkainen

Mikko Kärkkäinen

”Heikin kanssa käydyissä keskusteluissa olen itsellenikin saanut jäsennettyä ajatteluani eri tasoilla. Pidemmän aikajänteen asioiden strukturoidulle työstämiselle ei muuten arjen kiireissä helposti tule varattua niille tarvittavaa aikaa ja Heikki on vienyt keskustelua relevantteihin aiheisiin.” 

– Mikko Kärkkäinen, toimitusjohtaja RELEX Oy

 

 

 

 

ville_hurnonen

Ville Hurnonen

“Parasta oli tyhjästä synnyttää myyntikäytännöt. Meillä on nyt myyntisuunnitelmat ja mahdollistuu budjetointi myyntialueittain. Olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Helpotit työtäni ja nyt meillä on selkeät spasmat vuoden loppuun asti.” 

– Ville Hurnonen, toimitusjohtaja Netwheels Oy

 

 

 

 

jani_jarvinen_a

Jani Järvinen

”Heikillä on looginen ja eteenpäin vievä tapa käydä asioita läpi ja pitää ne hanskassa. Sain sen mitä hainkin.”

– Jani Järvinen, toimitusjohtaja Documentus Oy

 

 

 

 

 

terho.laakso

Terho Laakso

”Projekti meni jouhevasti ja Heikki kaivoi esiin ja lähestyi mahdollisia uusia asiakkaita sitkeästi. Tulokset konkretisoituivat nimilistaksi, jota hyödynnämme nyt myynnissä ja markkinoinnissa.”

– Terho Laakso, VP of Business Development Documill Oy

 

 

 

Peter_Brandt

Peter Brandt

”Halusin kartoituksen meidän lähtötilanteestamme valmistautuessamme fuusioon. Tehtävä oli kaivaa ydinkohdat ja halusin konkreettista ja sitä mikä on olennaista. Ne muutamat jutut olivat CRM, matriisi ja johtamisjärjestelmä. Tärkeintä oli matriisin löytyminen ja käytimme sitä myyntikokouksessa yhteistyön kehittämiseen ja olemme tehneet jo ensimmäiset toimenpiteet. Heikin tapa toimia on rauhallinen ja se on hyvä.”

– Peter Brandt, toimitusjohtaja Oy ViaPipe Ab

 

Veijo Tolonen

Veijo Tolonen

”Heikiltä sai hyviä ehdotuksia ja uusia näkökulmia asioihin ja keskustelut olivat hedelmällisiä.”

– Veijo Tolonen, toimitusjohtaja Welldone Solutions Oy

 

 

 

VilleLahtipieni

Ville Lahti

”Minun ja Heikin keskustelut ovat kääntäneet ajatuksiani ihan konkreettisella tavalla sen suhteen miten arkipäiväistä myynnin ohjausta ja keskusteluja voidaan viedä eteenpäin. Oli psykologisesti oivaltavaa antaa enemmän vastuuta ihmisille itselleen.”

– Ville Lahti, liiketoimintajohtaja LähiTapiola

”Odotukset täyttyivät. Heikin raportti oli sujuvalla tavalla kirjoitettu. Raportti ilmaisi puutteet ja antoi käytännöllisiä ohjeita miten edetä. Yhteinen purkupäivä käynnisti toiminnan. Heikin rauhallinen ja selkeä tyyli sopi tilanteeseemme erinomaisen hyvin.”– Jukka Nieminen, toimitusjohtaja Kaukomarkkinat Oy

”Yhdessä mietimme myynnin asioita Heikin ohjaamana ja tuli uusia näkökulmia, jotka herättivät meidät ajattelemaan toisella tavalla toiminnastamme.” – Jens Westerbladh, toimitusjohtaja Datapartner Oy

”Meillä oli taustalla ajatus selvittää miten asiakkaat meihin oikein suhtautuvat. Oli kiva kuulla muutamalla asiakasotoksella, missä mennään. Se oli ihan järkevä juttu minkä Actional teki.” – Mika Willberg, toimitusjohtaja Acentra Oy

”Heikin kanssa tekemämme hanke meni kaiken kaikkiaan hyvin ja kokonaisuutena sillä on positiivisia vaikutuksia toimintaamme. Eräiden myyntiprosessin osien ja ajankäytön hallinnan muutoksilla toimintamme tehostui heti. Muokkasimme kutsun uusiksi ja saamme joka kerta enemmän osallistujia tilaisuuksiimme.” – Petri Sutela, toimitusjohtaja Testhouse Nordic Ab

”Myyntikirjeestä tuli hyvä. Se on herättänyt asiakkaiden kiinnostusta, ei voi kieltää. Myyntikirjeestä yritys saa työkalun. Lähettämällä kirje ja myyjän soitto perään on se aivan toista kuin ulkoistettu soittaja.” – Jari Lankinen, myyntipäällikkö Rauhala Yhtiöt

”Myyntikirje on ollut hyvin onnistunut. Ne joille kirje on lähetetty, on saatu keskustelu aikaan ja asiakkaat ovat olleet hyvin valmiita kuuntelemaan mitä meillä on sanottavana.” – Mika Hakanpää, toimitusjohtaja Rauhala Yhtiöt

”Kumppanuus Actionalin kanssa on määrämuotoistanut toimintaamme sekä tuonut uutta näkökulmaa ja ryhtiä myyntiimme ja markkinointiimme. Olemme saaneet hyviä työkaluja.” – Olli Alanko, toimitusjohtaja, Geometrix Oy

”Actional Oy:n työssä oli meille paljon arvoa tuottavaa ja parhaita olivat systemaattinen lähestymistapa asioihin sekä näkemyksellisyys ja hyvät kysymykset. Actional Oy toi hyvin esille näkökulmia, joita meiltä oli puuttunut.” – Markus Kräkin, kaupallinen johtaja, Mediatalo ESA.

”Actionalin rooli oli analysoida ja tuoda mahdolliset epäkohdat ja kehityskohdat esille. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin muutoksen kiireellisyyden ja tärkeyden tähdentäminen ja tiedostaminen. Nyt kaikki ymmärtävät, että muutos on tehtävä. Actional oli vaikuttamassa muutoksen käynnistämisessä ja uuden suunnan etsimisessä.” – Osmo Wilska, maajohtaja, Enfo Oyj

”Saimme myynnnin johtamiselle hyvän rungon ja rytmin sekä myynnin johtamiselle suunnitelmallisen toimintatavan. Tuloksena myynnin määrä on noussut, myös myynnin tasaisuus ja ennustettavuus on parantunut. Olemme tyytyväisiä Heikki Luoman panokseen.” – Petri Suni, toimitusjohtaja, Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

”Myynnin auditointi ja ehdotukset olivat tosi päteviä. Olen mielissäni, sillä tämä on reipas askel eteenpäin kehittäessämme toimintaamme.” – Pertti Ahonen, toimitusjohtaja, NDC Networks Oy

”Actional Oy:n kanssa saimme paljon asioita eteenpäin ja hanke oli ehdottomasti hyödyllinen.” – Heikki Laitinen, toimitusjohtaja, 3T Ratkaisut Oy

”Saimme Actional Oy:n kanssa myönteiset tulokset aikaiseksi. Työskentelytapa oli tehokas. Keskustelimme yhteiset asiat läpi, haimme keinot tehtävien suorittamiseksi ja sitouduimme yhteisiin päätöksiin.” – Toimitusjohtaja [siirtynyt eläkkeelle], Maatalouden Laskentakeskus Oy

”Opimme suunnitelmallisuutta myyntityöhön ja toimintamme on ryhdistäytynyt viikottaisten myyntikokousten johdosta. Pääsemme aika lähelle budjettia, vaikka tuntui aika mahdottomalta vielä elokuussa. Olen ihan tyytyväinen tulokseen.” – Andrea Holmberg, toimitusjohtaja, Software Point Oy

”Actional Oy:n konsultoinnista saimme selkeää ryhtiä ja välineitä myyntiimme ja myyntikokouksiimme.” – Juha Telkkinen, toimitusjohtaja, Promentor Solutions Oy

”Käytämme Heikki Luoman asiantuntemusta säännöllisesti, jotta pystymme paremmin palvelemaan erittäin vaativaa asiakaskuntaamme. Olemme oppineet paitsi tunnistamaan asiakkaidemme tarpeet paremmin myös auttamaan heitä järkevämmin. Tästä hyötyvät kaikki osapuolet.” – Tommo Koivusalo, toimitusjohtaja, A-ware Oy

”Heikki Luoma on osoittautunut suoraksi ja rehelliseksi toimiessaan yrityksemme myynnin kehittämistyössä.” – Toimitusjohtaja [edennyt urallaan], Idean Research Oy

”Olen käynyt jonkin verran myyntikursseja ja Actionalin oli paras mennen tullen. Se tapa, jolla Actional esitti asiat, oli minulle miellyttävä kuunnella. Oli ehdottomasti rahan väärtti.” – Atro Voutilainen, myyntijohtaja, Connexor Oy

”Halusimme kasvua varten laajentaa myyntitoimintoa ja sitouttaa myyntityöhän myös avainasiantuntijamme. Actional palveluiden avulla tämä onnistui erinomaisesti. Asiantuntijoiden muuttaminen myyjiksi ei todellakaan ole helpoimpia tehtäviä! Yhdessä suunniteltu myyntikirje oli todellinen killeri. Nyt myyntivoimamme on kolminkertainen.” – Antti Pietilä, toimitusjohtaja, VBSNet Oy

”Actionalin kanssa saimme jäsenneltyä asioita ja tehtyä välttämättömiä konkreettisia toimenpiteitä toimintamme eteenpäin kehittämiseksi.” – Toimitusjohtaja [edennyt urallaan], Kehätieto Järjestelmäpalvelut Oy

”Meillä oli myynnin kehityshanke pitkällä, mutta päätimme että toinen mielipide olisi hyödyksi. Heikki ei esittänyt valmiita ratkaisuja, mutta kysyi oikeita kysymyksiä, johdatteli tilannetta ja antoi meidän tehdä päätökset. Olemme itsekin konsultteja ja unohdamme joskus, että toinen osapuoli tarvitsee aikaa muutokseen. Projektista oli meille oikeasti hyötyä.” – Tanu-Matti Tuominen, toimitusjohtaja, A4 Media Oy

”Kiitos hyvästä esityksestä, yrittäjät olivat pitäneet kovasti koulutusillasta! Kuulemma paljon tuli juuri sellaisia hyviä vinkkejä, joita harvemmin mistään kuulee. Eli varmasti tapahtuu lähiaikoina säpinää heidän yritystensä sähköisen markkinoinnin puolella.” – Yrityskouluttaja/projektipäällikkö [edennyt urallaan], Centria

”Xenetic Oy:n myynnin ydinviesti on selkiytynyt tavoittaen olennaisen, tätä mieltä ovat myös asiakkaamme. Voin suositella varauksetta Actional Oy:n myynninkehityksen mallia. Se luo vahvan kilpailuedun ja edellytykset onnistua myynnissä entistäkin paremmin.” – Toimitusjohtaja [edennyt urallaan], Xenetic Oy

”Selvitimme, mitä tarjontaa myynnin kehittämiseksi on saatavissa, mm Yritys A, Yritys B ja Actionalin. Koska halusimme jalkautuksen eikä pelkästään henkistä buustia Yritys A:lta tai luentoa Yritys B:ltä, valitsimme Actionalin. Olemme tyytyväisiä ja saimme sen, mitä haimmekin.” – Toimitusjohtaja [edennyt uralla toisiin tehtäviin],liikkeenjohdon konsultointiyritys, jonka ruotsalainen alan toimija osti

”Actionalin sparraus oli hyödyllinen. Asiakkaittemme mielestä tarjouksiimme tuli juuri oikeat elementit. Olemme hyvin tyytyväisiä lopputulokseen.” – Account Manager [edennyt urallaan], ohjelmistoyritys jonka toinen alan yritys osti

”Heikki kykeni hyvin tunnistamaan meidän sielunelämää ja oleellisin asia, myyntikontrollin hanskaaminen, toi meille aitoa lisäarvoa.” – Toimitusjohtaja [edennyt urallaan], tietotekniikka-alan yritys, jonka toinen alan yritys osti.

”Actionalin Heikki Luoman konsultointi Helsingin kauppakamarin eHanska-hankkeeseen oli pelkkää plussaa hankkeelle.” – Projektipäällikkö [edennyt urallaan], Helsingin kauppakamari

”Meillä oli euromääräiset tavoitteet, mutta ei oltu mietitty riittävästi, miten eurotavoitteisiin päästään. Actionalin liiketoiminnan kehittämisessä saatiin keinoja ja konkretiaa tavoitteisiin pääsemiseen ja fokusointiin. Nyt ollaan yksikkönä linjattu, mistä päästä uutta liiketoimintaa tullaan saamaan.” – Business Unit Manager [edennyt urallaan]. tietotekniikka-alan yritys, jonka toinen alan yritys osti.

”Actional Oy toi järjestelmällisen lähestymistavan ja projekti oli oikein hyvä.” – Mikael Anderson, toimitusjohtaja, Oy Elfving Ab

”Actionalin konsultointi tuli tarpeeseen. Yhdessä päästiin syvemmälle tasolle kehittämisessä ja Heikki toi tukea asioissa, joihin pienyrittäjällä ei ole tukihenkilöitä ympärillä.” – Asko Toivola, toimitusjohtaja, Hairmail Oy

”Saimme myyntitiimillemme tuoreita ja käytännönläheisiä näkökulmia myyntitoiminnan painopistealueisiimme ja suunnitteluumme.” – Myyntijohtaja [edennyt urallaan]. Tietotekniikka-alan yritys, jonka saksalainen alan yritys osti.

”Actionalin valmennus ylitti osallistujien odotukset ja ajan kanssa näemme syvemmät vaikutukset yhtiössä.” – Toimitusjohtaja [edennyt urallaan]. Pankkiiriliike jonka ruotsalainen alan yritys osti.

”Vaikeinta muutoksen toteuttamisessa on sen käynnistäminen. Actional opetti, että muutos lähtee minusta itsestäni. Tämän ymmärrettyäni asiat loksahtivat paikoilleen ja saavutin asettamani tavoitteet yllättävän nopeasti.” – Johtaja [edennyt urallaan], Technia Finland

”Vedimme Actionalin kanssa kehittämämme laajan esityksen uudelle asiakkaalle ja he ostivat esityksen aikana meiltä samantien määrittelyprojektin. Olimme tavanneet jo silloin aikaisemmin ja nyt käytimme kaikki heiltä saamamme tiedot hyväksi ja teimme perusteellisen esityksen aiheesta Actionalin runkoa mukaillen. Tuntui hyvältä saada uusi isoin asiakas! Actionalin juttu tosiaan toimii!” – Toimitusjohtaja [edennyt urallaan], Capnova Oy

”Actionalin konsultoinnin tuloksena tilauskantamme nousi 12-kertaiseksi kuukaudessa!” – Toimitusjohtaja [edennyt urallaan]. Ohjelmistoyritys jonka toinen alan yritys osti.

”Actionalin valmentaja on erittäin hyvä kuuntelija. Sain valmennuksen aikana hyviä ehdotuksia ratkaisuiksi ongelmiin ja usein lähestymistapoja, joita en itse ollut tullut ajatelleeksi. Valmentaja osaa jakaa kokemustaan ja on innoittava. Valmentaja sai aikaan positiivisen odotuksen.” – Ohjelmistoalan yrittäjä [edennyt urallaan sarjayrittäjänä]