Herättääkseni luottamustasi ja arvostustasi kerron tällä sivulla asiakkaitteni saamista tuloksista. Sinäkin voi päästä vastaaviin tuloksiin.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Tilausten määrän voi kaksinkertaistaa tai jopa moninkertaistaa. Eikä se ole edes vaikeaa. Olen tehnyt sen Kain yritykselle, jonka saamat tilaukset 12-kertaistuivat neljässä viikossa. 

Pekan yrityksen myyntikate oli jäämässä alle edellisen vuoden tason. Kehitimme myyntikampanjan, joka kaksinkertaisti katteen ja yritys saavutti edellisen vuoden toteutuman.

Toimitusjohtaja Juha kertoi myyntijohtajansa kasvattaneen myyntinsä kaksinkertaiseksi yhdessä vuosineljänneksessä ja kaksinkertaistaneensa uudelleen seuraavassa neljänneksessä apuni ansiosta. 

Tietotekniikan konsultointipalveluja tarjoavan yrityksen toimitusjohtaja Tapio oli huolissaan, ettei koko henkilöstölle riittänyt työtä, mutta jo kuukauden kuluttua hän palkkasi kaksi uutta konsulttia ja seuraavien kahdeksan kuukauden aikana yritys viisinkertaisti liikevaihtonsa. 

Kalle veti suuryrityksen myyntiryhmää, joka nosti sille asetettua tavoitetta itse ensin 20 %:lla ja ylitti korottamansa tavoitteen 150 %:lla.

Peterin johtama ohjelmistoyritys nosti tuotteensa hinnan 2,65 kertaiseksi ja teki kaupan, joka vastasi yrityksen koko edellisen vuoden myyntiä. 

Askon perustaman yrityksen toimitusajat olivat aina olleet noin 4-5 päivää tilauksesta kunnes Asko yhdessä viikossa pudotti toimitusajan yhteen päivään.

Keskisuuressa yrityksessä oli neljän vuoden ajan yritetty siirtyä ratkaisumyyntiin, kunnes myyntijohtaja Erkki toteutti muutoksen puolessa vuodessa.

Hannun johtaman yrityksen yritysostojen integraatio oli epäonnistunut kolmen vuoden ajan, mutta ehdotusteni avulla Hannu integroi organisaation puolessa vuodessa yhteisen strategian toteutukseen. 

Yrityksen myynnissä oli sisäistä kitkaa ja yhteistyön puutetta yrityksen perustamisesta alkaen, mutta tilanne parani viikoissa, kun toimitusjohtaja Janne muutti kokouksia, tavoiteasetantaan ja seurantaa vaatimattomien ehdotusteni perusteella.

Yritys oli myynyt yhden järjestelmän Suomeen ja toimitusjohtaja Mauri halusi myydä ulkomaille.  Parissa kuukaudessa hän sai liidejä, joista ensimmäinen johti sopimukseen seitsemän kuukauden kuluttua. 

Marjaana on toimitusjohtaja ja osa-omistaja yrityksessä, jonka loppuvuoden tuloksen hän arvioi jäävän alle budjetoidun. Avustin häntä myynnin toteutuksessa ja Marjaanan yritys saavutti budjetoidun tuloksen.